keskiviikkona, tammikuuta 13, 2010

Migreenin kourissa

Eilisen olen tehnyt lähinnä kuolemaa. Hirveä kipu päässä ja oksetusolo mahassa. Tärisin koko aamupäivän sohvan nurkassa ystäväni migreenin kanssa. Iltapäivällä alkoi tuntumaan vähän siedettävämmältä ja pystyin vähän lueskelemaankin. Kolmen aikaan yökötys lakkasi ja pakottauduin syömään aamiaispuuroni ja juomaan sen perään hissukseen ison kupillisen teetä, vaikka edelleenkään ei kyllä tehnyt yhtään mieli syödä. Pitää kuitenkin vähän ravintoa ja nestettä tunkea sisäänsä tai tulee todennäköisesti vielä kurjempi olo.



Satunnaiskuvia meidän puistosta.


Illalla istuskelin jo koneella, vaikka kipu ei päästä hellittänytkään. Näytöntuijotus taisi sitä vähän pahentaa, sillä jossain vaiheessa alkoi säteilemään silmääni ja sieraimeeni siihen malliin, että molemmat alkoivat vuotamaan. Migreenissä on "metkaa", että se on yleensä toispuoleista ja nytkin kipu tosiaan sykki oikean silmän ja korvan välissä vaikuttaen vain tämänpuolisen pään aistielimiin.



Siellä on mm. jylhiä, valkoisia patsaita...


Nukuin yön ilman tyynyä suurimmaksi osaksi selälläni, jotta pää saisi olla mahdollisimman paineettomasti vain rangan jatkona koko yön. Tänään päässä on edelleen kumma tunne ja aamulla oli vielä kipuakin, mutta tuntuu rauhoittuvan tässä hiljakseen. Outoa on se, että yleensä migreeni iskee yllättäen, mutta nyt minulla oli ollut jo päänsärkyä su-ma aikana.



...ja yksinäinen, punainen penkki/tuoli.


Oli kyllä välillä aika hyytäviä mietteitä, kun istuin tässä muutama suklaalevy vieressäni, eikä tehnyt yhtään mieli edes suklaata ja mietin jo, että nytkö se kuolo korjaa, kun eihän sellaista päivää muuten tule, etteikö mulle suklaa maistuisi :D Hiukan harmittaa, että kielten opiskelu on ollut tässä vähän retuperällä, kun ei eilen ja tänään ole oikein pystynyt paneutumaan mihinkään itseopiskeluun :/

Ei kommentteja: