maanantaina, huhtikuuta 26, 2010

Mangaa ja animua~

Iiih, postia Suomesta \o/

LUV YOU MOM!





Piti olla pyhä lupaus, että ennen Kreikkaa en aloita mitään mangasarjaa, kun justiinsa olin saanut kaikki keräilyt loppuun. Noooh, sitten Punikselta ilmestyi Karin ja Egmontilta Alice 19th ja pitihän niitä ostaa! Molempia ehdin kaksi osaa lukea ennenkuin Kreikkaan läksin. Nyt sattui silmään huuto.netistä parilla eurolla nuo Karinin kolmos- ja nelososat, joten nappasin itselleni. Äippä oli näemmä päättänyt postittaa ne tänne, hee kivaa! En olekaan sitten syksyn lukenut mangaa ^__^

Huomasinpas muuten, että lempisarjaani Emmaan on ilmestynyt jatkoa!

Näyttääpi siltä, että myös Yuu Wataselta tulee lisää suomennettua mangaa, tällä kertaa sarja Imadoki, jonka olen tosin jo haalinut hyllyyni englanniksi.





Paketista paljastui myös Turkinpippureita ja virolaista suklaata, oms noms~ Vadelmatummasuklaa on ehdoton lempparini Kalevin tuotesarjasta, joten hyvin äiti oli valinnut vai liekö peräti moisen asian muistanut ^^

Loppuun voisin tuikata viimeisimmät animet, joita olen tässä tuijotellut. Hain inspiraatiota entisen poikaystäväni Animewatcher-profiilista ja nappasin sieltä kolme ***** saanutta sarjaa katselmukseen. Makumme kyllä ovat niin eroavia, että hiukan olin epäileväinen, mitä tulisin sarjoista tykkäämään, mutta oikein oivallisiksi osoittautuivat!



Boogiepop Phantom - Yllätti sitten täysin puun takaa. En ollut ikinä kuullutkaan kyseisestä sarjasta, mutta olin jalat alta saman tein, kun tätä rupesin katsomaan. Äärimmäisen kiehtova. Hyvin samankaltaista tunnelmaa kuin Lainissa. Tunginpa vielä sarjan alkutunnarin tuohon, koska se on hyvin miellyttävä kappale.

Beck - Itselläni vielä kesken oleva musiikkiin ja bändeihin keskittyvä sarja. Kertoo pojan kasvutarinan kitaristiksi. Teema ei niin kiehdo itseäni, joten latistaa hieman sarjan kiinnostavuutta, mutta onhan tämä muutoin ihan kiva ja hyvin toteutettu anime.

His and Her Circumstances - Kerta kaikkisen ihastuttavan romanttinen sarja, pohjautuu Kare Kano -nimiseen mangaan. Valitettavasti sarja lopetettiin yllättäen kesken mangakan kieltäessä uusien jaksojen tekemisen, joten viimeinen osa animesta on turhan töksähtävä ja paniikissa kasattu pikakelaus lopun tapahtumista. Kuulemma anime painottui liikaa komedialliseen kohellukseen, eikä tarpeeksi nuoren parin rakkauteen, joten mangaka päätti laittaa tuotannolle lopun ;__;



Viimeiseksi vielä sarjan pohjalta tehty AMV (may spoil?). Valinnassa ei mitenkään vaikuttanut se seikka, että tuo Sleep on mielestäni yksi sykähdyttävimmistä piiseistä ikuna n__n

perjantaina, huhtikuuta 23, 2010

Taas himottaa~ hornyhornyhorny!

Menin sitten kurkkimaan Lautapelit.fi-sivuston uutuuksia. Ei olis pitänyt. I WANT pelien ostoslista senkuin kasvaa taas nöööyyy :D Itse tykkäilen korttipohjaisista peleistä vielä enemmän kuin laudalla pelattavista ja tietenkin sinne on nyt pullahtanut visuaalisesti nättejä, teemoiltaan kivoja, kortein pelattavia pelejä oikein useampi kappale!



Arcana 19,90 e





Tarvi nähdä pelkkä kansi ja olin jo aivan myyty :D Itse korttien näkeminen vain lisäsi kutkutusta ja passeli hintalappu takasi sen, että tämä peli tulee hankittua omaan hyllyyn :) Ostopäätös on jo varmistettu, itse pelin hankkiminen jää odottelemaan syksyistä Suomeen paluutani, ikamuur ja kumppanit olkaatte velvoitettuja, köh, oikeutettuja testipelausryhmään :D



Thunderstone 39,00 e





On kyllä sen verran eeppisen oloisa kuvitus, että pöksyt vallan kastuu täällä %D Tosin omassa kukkarossa tuossa neljänkympin kohdalla aletaan puhumaan jo suolaisesta hinnasta, vaikka onhan tuo upea ja iso paketti, sinällään ihan ymmärrettävää. Pitänee katsella, jos vaikka joku pari kertaa pelattuaan haluaisi myydä omansa pois vähän halvemmalla 8) En usko, että jäisi kokonaan hankkimatta!



Witch's Brew 29,00 e


All Pics Taken From The BoardGameGeek


Noita-aiheistus ei lakkaa kiehtomasta ja tässä sitä on toteutettu vieläpä aikas symppiksellä tavalla. Pelimekaniikkakin tuntuu ihan jännältä, rooleista pitää taistella, että pääsee niitä taikaliemiä sitten valmistelemaan. Eiköhän Suomen Lautapeliseuran jäsenkortin alennuksilla saada tästä pelistä vielä hintaa tippumaan, kunhan ostaa useamman pelin samalla kertaa, höhö :D

maanantaina, huhtikuuta 19, 2010

Trekkeröin, öhöhö

Taas tuli osteltua, höm.



Voyagerit 1 & 2 odottavat katselluiksi tulemista Suomessa, HYRRR~


Joskus alkuvuodesta tilasin CDON.fi:n lehvatarjouksesta pinon elokuvia, jotka omistin jo entuudestaan, mutta videokasettien muodossa. Oli siis aika päivittää lehvakirjastoaan, köh. Muutenkin DVD vie huomattavasti vähemmän tilaa kuin VHS. Kaltaiselleni hamsterille tilakysymys on aina hermostuttava. Samassa jupakassa tuli tilattua Star Trek: Voyagerin ensimmäinen kausi, kun kerta lupailivat yhden tv-sarja-boxin naurettavaan 9,90 euron hintaan muiden ostojen yhteydessä. Pitihän se sitten tilata!




Tykkään myös Frasierista, in case you didn't knew :D


Nyt sain sitten postia, että hei tilasit joskus meiltä ensimmäisen kauden. Nyt olisi toisesta kaudesta makoisa tarjous, tässä alennuskoodi, kiinnostaako? No tuoooota, KIINNOSTAA!!1+ 8D Tilaukseen meni sitten kakkoskausikin. En ole tuota Voyageria katsonut jaksoakaan, joten tulee olemaan puhdasta yllätystä, mitä pidän sarjasta, mutta hei - ensimmäistä kertaa Star Trekissä on naiskapteeni, joten onhan tämä niin eeppistä, että omistan jo ihan sillä voimalla nuo boksit.



Kathryn Janeway on kyllä aikas marthastewartmainen ilmestys :D


Saa nähdä koukuttaako sarja niin pahasti, että hankin loputkin viisi boksia itselleni. Sarja pyöri vuosina 1995 - 2001 eli sellaiset seitsemän vuotta.

Aiemmin tässä kuussa sain alennuskoodin tuonne samaiseen puljuun, joka oikeutti tilaukseen ilman postikuluja. Tilailin sitten iskälle joululahjapakettiin laitettavaksi Robocop Trilogyn, kun halvalla irtosi :3

torstaina, huhtikuuta 15, 2010

Yes I know the muffin man!

Kuvassa on päälläni talvitakki, koska lämmitin on ollut epäkunnossa tiistaista lähtien ja asunnossa on lievästi arktinen tunnelma, köh. Niinpä päätin hieman leipoa, jotta saisin lämmitellä tuossa uunin katveessa :D



BioKorn Schoko-Muffins om nom nommm~


Vihdoin tuli siis ostettua lähikaupasta tuo luomusuklaamuffinien valmispakkaus. Kätevää! Lukaisin ehkä vähän huolimattomasti, että tarvitsee vain 2 (luomu!)kananmunaa ja vettä lisätä. Himassa sitten huomasin, että joukkoon pitäisi nakata myös 125 g voita, eikä minulla mitään voita ole. Minä tai kämppis käytetä semmoisia. Lorautin sitten vain jonkun määrän auringonkukkaöljyä joukkoon ja toivoin parasta. Ei ainakaan valmiissa muffineissa huomaa mitään, joten ilmeisesti rasvanlähde kuin rasvanlähde toimii :)

Tuli kerrassaan herkullisia, jesss! \:D~/

En ole erityisen jauhopeukalo, pikemminkin se peukku keskellä kämmentä, mitä tulee leipomuksiin ja niiden valmistukseen, joten olen eri tyytyväinen lopputulokseen. Muutoinkin en ollut varma, kuinka toimiva tai tehokas tuo meidän uuni täällä Kreikassa on. En ollut tätä ennen sitä käyttänyt vielä kertaakaan. Hyvin tuntui menevän yksiin ainakin tuon paketin määrittämän paistoajan kanssa eli kaiketi se toimii ihan ok :)



Pröystäilenpä laadukkaimman näköisillä yksilöillä hieman~


Do you know the muffin man,
The muffin man, the muffin man,
Do you know the muffin man,
Who lives in Drury Lane?

Wikipedia: The Muffin Man

lauantaina, huhtikuuta 10, 2010

Vaihteeksi lautapelejä :)

Tällä hetkellä voinen sanoa rehellisesti, että asia, jota eniten kaipaan täällä rutakon takana, on ehdottomasti lautapelaaminen. Katkerana seurailin maaliskuista JyCon-viikonloppua ja nyt hidoilaisten pukkaamia peli-iltoja - tunsin jääneeni jostain niiiiiin paitsi. Aluksi aioin ottaa Kreikkaan mukaan jotain pieniä pelejä, mutta sitten laukut painoivatkin niin paljon, että piti jättää pelit pois. (Noh, kämppikseni ei ole yhtään peli-ihmisiä, joten ei niillä peleillä mitään olisi täällä tehnytkään.)



Ubongo 20 e !! (ovh 35 e)


HUOM! Lautapelioppaan arvostelu Ubongosta OBS!

Myös Ubongo Extreme ja Ubongo Duel kiinnostaisivat!



Oregon 9 e !! (ovh 29 e)


Kaipuun nakerruksessa olen välistä silmäillyt lautapelijuttuja ja meninpä sitten viime kuussa ostelemaan käytettynä yhdeltä ihmiseltä pinon pelejä, kun halvalla sai. (Oikeasti pyysivät jotain kymppiä tuosta Ubongosta, mutta pelit tulivat Postin kautta, joten lisäsin sen 10 e/pk tuohon hintaan.) Siellä ne odottelevat porukoilla, kunhan pääsen Suomeen. Olen vannonut, että lukitsen joukon ihmisiä jonnekin kellariin lokakuuksi ja pakotan ne pelaamaan kanssani 24/7, joten beware :DD



Dungeon Twister 15 e !! (ovh 25 e)


HUOM! Lautapelioppaan arvostelu Dungeon Twisteristä OBS!



Dungeon Twister 1. lisäosa 15 e (ovh 22 e)


En tiedä, saisiko tuota alkuperäistä Tyrmätwistiä enää edes uutena. Kauan on palanut punainen "tuote loppu" valo tuolla sivuilla, joten kävi tuuri, että sen onnistuin bongaamaan käytettynä jonkun myytävistä :) Ilmeisesti viime vuonna ilmestynyt DT2 : Prison on ajanut ohi vanhasta painoksesta.

Itseäni hiukan kyllä polttelisi tuo 4. lisäosa. Olivat yhdessä vaiheessa sikamaisen halvassa tarjouksessa Lautapelien sivuilla, mutta menivät tietenkin loppuunmyydyiksi ennenkuin ehdin tekemään mitään, pahus soikoon!

perjantaina, huhtikuuta 09, 2010

FT-teetä ja salmiakkia~



Ikuisuuden jumittaneet isovanhempien tervehdykset á la Ateena+Delfi


Huhtikuun postcrossingin korttierä lähetetty! Samalla terästäydyin ja skriipaisin vihdoin isovanhempien Delfi+Ateena-kortit pois pöydältä kuljeksimasta. Olen aikaansaapa, eihän tuossa mennytkään kuin öh kolme viikkoa, että sain nuo kortit kirjoitetuiksi... Tulevat sitten "pikkuisen" myöhässä. Kuva-aiheina tietenkin ne tunnetuimmat nähtävyydet Parthenon ja Tholos :)



Sokeriton malli imo maistuu vähän öög ja tekstuuri on omituista, örp


Sain myös postia tännekin päin, äipältä tuli paketti 8) Sieltä löytyi Halvan salmiakkia ja Forsmanin reilun kaupan irtoteetä, jee! Joku minulle meuhkasi, miten pussiteet ovat nekin "vaarallisia", jos jonkin sortin myrkyillä kyllästettyjä, koska se paperipussin valmistaminen vaatii kaiken maailman kemikaaleja. Pälätin tästä sitten äipälle viime Skype-keskustelussa ja oli näemmä ollut kuulolla :D En enää löydä sitä linkkiä, jossa tuosta teepussiasiasta oli tarkemmin, mutta joku nokkelampi varmaan saa sen googletettua esiin :)



Keisarin Helmi nousi heti lemppariteekseni, nom nom~

keskiviikkona, huhtikuuta 07, 2010

Elossa ollaan~

Päivityshiljaisuutta! Pahoitteluni. Olisi tuossa läjä valokuvia (Delfistä, Ateenasta, Edessasta jne), joille pitäisi jaksaa tehdä jotain, jotta ne voisi julkaista, mutta en ole jaksanut paneutua asiaan. Takautuvia päivityksiä siis luvassa hamassa tulevassa. Sekä täällä, että Matkapöpöyksessä.



Sain tiikerin Kiinasta ja pienemmän mirrin Saksasta :)


Nyt kuitenkin aion vain tehdä pikaisen päivityksen, jossa hehkuttelen sekä viimeisimpiä postcrossing-kortteja että yllärilahjaani Ruotsissa asuvalta/työskentelevältä suomalaiselta ystävältäni. Tämä käväisi Malmön sci-fi-messuilla ja kuulemma näki jotain "joka oli aivan pakko ostaa ja lähettää sulle!" :D Hiukan kyllä hymyilytti, kun kuoren avasin.



Kyllä kelpaa pintoja taas pyyhkiä HK-rätin voimin! :3


Lisäksi olin ihan "OOH!", kun lukaisin uudesta Riihimäelle avatusta pelikaupasta. Viime vuonna mutisin jo joillekin ihmisille, että miksei lautapelejä voi lainata jostain vuokraamosta, kuten elokuvia ja kirjoja. Ei niinkään se ostiskeluun palava raha kuin se, että missä niitä kaikkia ostettuja pelejä oikein mahtuu säilyttämään. Isoja pahvilaatikoita ja jos omistaa vähänkään useamman, niin tuppaa iskemään kriisi säilytystilan kanssa. Noh, nyt voi myös vuokrata!



Kaikki vaan noppamaan, indeed!


Mindwarrior Games on 2008 perustettu suomalainen lautapelisuunnittelufirma ja tuon kyseisen peliliikkeen/vuokraamon omistaja. Saas nähdä, tuleeko vastaavia vuokraamoita isompiin kaupunkeihin vai onko tämä ihan kuolleena syntynyt idea? Ekologista ainakin, ellei muuta :)