torstaina, tammikuuta 14, 2010

Pakerrusta kreikan parissa



Tammikuu ja kukat vaan kukkii !!


En ole saanut opiskeltua tällä viikolla YHTÄÄN japania. Ei hyvä :( Maanantaina taistelin kreikan läksyjen kanssa ja opiskelin 3. kappaleen tuosta Colloquial Greekistä. Läksyt olivat tietenkin siitä pirun futuurista ja menivät vähän pieleen, koska noh, kuten sanoin, en ollut täysin hiffannut niiden kahden tulevaisuusmuodon eroa. Giannis sitten väänsi rautalangasta voihkien minulle tätä futuuriasiaa tiistaina ja olen jo paremmin kärryillä, jes :D Huomasin myös, että 4. kappale Colloquial Greekissä käsittelee futuuria, joten ehkä sen opiskeltuani olen jo aika mestari kreikan tulevaisuusilmaisujen kanssa ^^;



Niin päivänkakkarat...


Tällä viikolla aiheena ovat olleet substantiivit. Niiden määräiset ja epämääräiset artikkelit kaikissa kolmessa sijassa (nom.-gen.-akk.) ja suvussa (mask.-fem.-neut.). Niiden hullu pääteviidakko ja miten ne taipuvat eri suvuissa ja sijoissa. Kreikassa siis noita päätteitä on vaikka kuinka. Ei välttämättä mene ihan silleen kivasti, kuin vaikkapa espanjassa, että kaikki a-päätteiset sanat ovat feminiinejä. Ei todellakaan. Eri sukuisilla sanoilla voi olla samoja päätteitä ja se pitää sitten vaan muistaa ulkoa, että minkä sukuinen sana on kyseessä. Jippajee.



...kuin orvokitkin.


Ja tosiaan sille, miten nuo substantiivit taipuvat yksikössä ja monikossa, on eri ryhmiä, jotka jaotellaan erilaisten päätekombinaatioiden mukaan ja tavumäärän mahdollisen kasvamisen kahdesta kolmeen vai pysyykö samana mukaan. Piece of cake, NOT. Ettekä varmasti ylläty, jos kerron, että monikon muodostaminenkaan ei ole ihan niinkuin englannissa, että lykätään vain yksi ja sama kirjain sinne jokaisen sanan perään ja voilá! Täytyy kyllä sanoa, että kreikka on omasta mielestäni tähän astisista kielistä (englanti, ruotsi, saksa, venäjä, islanti, espanja, japani, pikkuisen lojbania ja vähän joitain ohjelmointikieliä) kaikkein haastavin!

Loppuun vielä tämä, koska tänään on selkeästi huumoripäivä :D



Ainakin itselläni. Pahoittelen, mikäli ei teillä.

Ei kommentteja: